sunnuntai 1. syyskuuta 2013

MOKKAPALAT

Aah, niin ihanat ja niin perinteiset mokkapalat. Näihin ei kyllästy koskaan. 80-luvun herkkuvälipala jäisenä, kuuman kaakaon kera. Onneksi nämä ovat niin ajattomia, ettei tajuakaan tehneensä näitä samalla ohjella jo yli 30 vuotta.



Mokkapalat, pellillinen:

Pohja:
150 g margariinia
3 kananmunaa
3 dl sokeria
2 tl vanilja sokeria
1 rkl siivilöityä kaakaota
4½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1½ dl maitoa

Kuorrutus:
75 g margariinia
2 rkl valmista kahvia
1 rkl siivilöityä kaakaota
2 tl vaniljasokeria
3½ dl tomusokeria

Sulata rasva ja anna jäähtyä. Vatkaa huoneenlämpöisiä kananmunia hetki ja lisää sitten sokeri ja vatkaa kuohkeaksi. Lisää kuivat aineet, maito ja rasva. Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista 175 asteessa uunin alaosassa 15 min. Sulata sillä välin rasva kuorrutusta varten. Lisää muut kuorrutuksen aineet koko ajan sekoittaen. Levitä kuorrutus kakulle.


 Ohjeessa sanotaan, että jäähtyneelle pohjalle, mutta minä levitän heti kuumalle kakulle, leviää jotenkin helpommin mielestäni. 




Laita pinnalle runsaasti kookoshiutaleita tai strösseleitä. Leikkaa jäähtyneenä paloiksi tai ota muotilla haluamiasi muotoja. 
 

  VALKOSUKLAA-MUSTIKKAPIIRAKKA 

On jo pitkään tehnyt mieli kokeilla tätä, kun se kerran sattui silmiini Sekasopan Marien sivuilla. Mustikka kuuluu lempimarjoihin ja valkosuklaatahan ei voi vastustaa. Kuvista vaan tuli luvattoman huonoja. Täytyy tehdä joku päivä uudestaan ottaa jollain toisella kameralla kuvia. Nämä kuvat eivät kyllä tee oikeutta tälle herkulle. Seuraavan kerran teen piirakan hiukan peltiä pienempään vuokaan, jotta pohja olisi aavistuksen paksumpi ja valkosuklaata olisi paksumpi kerros.

VALKOSUKLAA-MUSTIKKAPIIRAKKA, pellillinen:

4 kananmunaa
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 dl kermaa
100g maitorahkaa
1,25 dl juoksevaa tai sulatettua huoneenlämpöistä margariinia
2 dl mustikoita + 1/2 rkl perunajuhoja + 1/2 rkl sokeria
Päälle 230g valkosuklaata

Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri. Yhdistä jauhot, kaurahiutaleet, leivinjauhe, ja vaniljasokeri. Sekoita kerma ja maitorahka tasaiseksi. Lisää jauhot, rasva , kerma-maitorahka munavaahtoon ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Kääntele perunajuhot ja sokeri mustikoiden sekaan. Lisää mustikat taikinaan kevyesti lusikalla käännellen. Älä vatkaa. Kaada leivinpaperilla vuoratulle pellille.

Paista 175 asteisessa uunissa alimmalla tasolla noin 20 minuuttia. Paista vielä hetki jos piirakka ei ole vielä kypsä. Jäähdytä piirakka hyvin. 


Sulata valkosuklaa mikrossa puoliteholla noin 30 sekunttia kerrallaan ja sekoita, kun suklaa on kokonaan sulanut, levitä suklaa jäähtyneen piirakan päälle. 


Anna jähmettyä viileässä. Leikkaa piirakka annospaloiksi ennenkuin suklaa on kokonaan kovettunut, muuten suklaakuorrute murtuu leikatessa.

Jos haluat paksumman piirakan, tee taikina puolitoista tai kaksinkertaisena ja paista hieman pidempään. Suklaan määrää ei tarvitse lisätä, ellet halua myös paksumpaa kuorrutetta.